Palaa: Posti.fi

Pusuja ja halauksia!

30.8.2017

Kuvanveistäjä Jasmin Anoschkin toivottaa Suomelle hyvää satavuotissyntymäpäivää. Hän kannustaa muistamaan ystäviä ympäri maailman aidolla kirjeellä tai kortilla, pusuin ja halauksin. Kakun ympärille on ihana kokoontua ystävien kanssa. Jasmin kahvittelee myös omien taideteostensa seurassa.

Koko perheen kesädrinksut

14.7.2017

Postilaiset tekivät SuomiAreenan MTV-lavalla herkullisia juomia koko perheen kesädrinksukoulussa. Nappaa reseptit talteen!

Kesätyöntekijät asiantuntijatehtävissä

14.7.2017

 

Nooran kymmenes kesä Postilla

7.7.2017

Yle Summerin Tumen työpäivä postimiehenä

3.7.2017

Yle Summerin Tumen työpäivä postimiehenä - katso video Miten sujuu Suomen tunnetuimpiin tubettajiin lukeutuvalta Yle Summerin juontajalta Tumelta postimiehen työt? No, ihan hyvin ne sujuvat. Tume eli Tuomas Kukkonen oli lajittelemassa paketteja päivän ajan Postin logistiikkakeskuksessa Vantaalla osana Yle Summerin uutta kesäsarjaa, jossa Tume kokeili olla "oikeissa töissä" kymmenessä eri..

Postin Smartpost-automaatit kaikkiin Bonavan uudiskerrostaloihin

19.6.2017

Bonava ja Posti julkistivat joulukuussa 2016 uuden Smartpost-automaattipalvelun pakettien lähettämiseen ja vastaanottamiseen. Bonava tuo Smartpost-automaatit lähivuosina kaikkiin rakennuttamiinsa kerrostaloihin pääkaupunkiseudulla, Turussa, Tampereella ja Oulussa. 

Postin 2 400 kesätyöntekijää varmistavat sujuvan kesän - Anttonilla alkoi jo viides kesä Postissa

16.6.2017

Anttonia on pyydetty töihin myös jouluna ja muulloin, kun vakituiset työntekijät lomailevat.

Ruoat verkkokaupasta suoraan omaan kotitaloon

12.6.2017

Ruoan verkkokauppaostokset kerrostalojen aulatiloihin

12.6.2017

Vietämme keskimäärin yli kaksi tuntia joka viikko ruokakaupassa. Nyt tuon ajan voi käyttää muuhun itselleen sopivaan tekemiseen ja olemiseen, kun ensimmäisenä Suomessa ruoan verkkokauppaostokset voi tilata suoraan kerrostalojen aulatiloissa oleviin Smartpost-automaatteihin.

Maailman neljänneksi suurimmassa markkinassa, Japanissa, odottaa yli 87 miljoonaa ostajaa

6.6.2017

Rakuten mahdollistaa suomalaiset tuotteet Japanin markkinoille

Arktisten lintujen kevätmuutto on mahtava elämys

19.5.2017

Petteri Tolvanen toimii ohjelmapäällikkönä WWF:ssä ja harrastaa lintuja vapaa-ajallaankin. Niinpä hän tunnistaa uusien Arktika-postimerkkien linnut lennosta. - Tietysti tunnistan, olen ikäni harrastanut lintuja ja vietän kaiken liikenevän ajan linturetkillä. 

Henkinen muutos on digitalisaation isoin juttu

18.5.2017

Henkinen muutos on digitalisaation isoin juttu – Palta Digitalisaatio nähdään Postissa yhä enemmän mahdollisuutena. Tulevaisuudessa kilpailuetu löytyy asiakaskokemuksesta. Kun kirjepostin määrä alkoi vuoden 2008 tienoilla vähentyä, moni uskoi sen johtuvan talouden taantumasta. Todelliseksi ja peruuttamattomaksi syyksi osoittautui kuitenkin maailman muuttuminen. Laskut siirtyvät yhä useammin..

Annetaan ilon ja naurun kiertää

12.5.2017

Tervolassa asuva Marika Saari kirjoittaa ja lähettää muutamia postikortteja kerran kuussa. Aktiivinen korttien lähettäminen alkoi noin vuosi sitten. Aiemmin korttien lähettäminen oli lähinnä jäänyt joulukortteihin ja satunnaisiin ystävänpäiväkortteihin.

Postissakin tutuksi tullut tullikoira Dani jäi eläkkeelle.

31.3.2017

Postissakin tutuksi tullut tullikoira Dani jäi eläkkeelle Tullikoira Dani juhlisti 31.3. virallista eläköitymispäiväänsä tervehtimällä läheisimmät yhteistyökumppaninsa, Finavian ja Postin. Epäviralliset muodollisuudet järjestettiin Helsinki-Vantaan lentokentällä T2-terminaalissa. Vauhdikas ja iloinen tullikoira otti avosylin vastaan kaikki rapsutukset ja huomionosoitukset. Dani ei piilotellut..

Tilaa päivitykset sähköpostiisi!