Kaikki artikkelit Palaa: Posti.fi
20.5.2019

Sisälogistiikkamarkkinat ovat reippaassa kasvussa. Selkeästi nopeimmin kasvava alue logistiikkapalveluissa ovat räätälöitävät sisälogistiikan palvelut asiakkaan luona. Nämä palvelut kattavat lähes aina myös sisälogistiikan kehittämispalvelun. Näin kertoo Postin logistiikan ulkoistusratkaisuista vastaavaa Harri Kämppä Osto&Logistiikka-lehdessä.


Sisälogistiikan kehittäminen ja siihen oleellisesti liittyvä ulkoistaminen on Kämpän mukaan logistiikkapalveluiden vahvin kasvualue. Esimerkiksi suoritepohjainen hinnoittelu on Suomessa aivan uusi asia. Se tarkoittaa sitä, että asiakkaat voivat valita kiinteällä suoritehinnalla tarvitsemansa palvelut. Näin asiakkaan oman tuotteen hinnoittelu selkiytyy ja helpottuu.

Olemme yksi suurimpia sisälogistiikan toimijoita

Posti on kasvanut alan merkittäväksi toimijaksi Suomessa. Varasto- tai sisälogistiikan palveluiden ulkoistaminen Postille tuo asiakkaille paitsi kilpailuetua myös  viimeisimmän varasto- ja prosessiteknologian sekä palveluosaamisen. Palvelut kattavat tarvittaessa koko toimitusketjun rakentamisen isoille ja monimutkaisillekin kokonaisuuksille. Kaikki palvelut ovat hiilineutraaleja Posti Green -palveluja.

Tehostamme logistiikkaa. Lue miten >>

Harri Kämppä ennustaa, että varasto- ja sisälogistiikkapalveluiden sekä logistiikka-alan henkilöstövuokrauksen suhteet tulevat lähivuosina muuttumaan. Henkilövuokrauksen ja sisälogistiikkapalveluiden kysyntä tulee kasvamaan entisestään.

Lue koko juttu Osto&Logistiikka -lehdestä


Posti Group osti Suomen Transval Groupin tammikuussa 2019. Maaliskuussa sisälogistiikkayhtiöt Flexo ja Transval yhdistyivät. Nyt Postin tytäryhtiössä Transvalissa työskentelee yli 4.600 logistiikan ammattilaista.

 

Aiheet: Logistiikka, Sisälogistiikka

Tilaa päivitykset sähköpostiisi!