Kaikki artikkelit Palaa: Posti.fi
Sähköinen rahtikirja

Rahtikirjan sähköistyessä asiakkaan tekemä sähköinen kuljetustilaus ja sen tietojen oikeellisuus korostuvat ja siksi toivommekin, että tilausvaiheessa kiinnität asiakkaana huomiota erityisesti haluamiisi lisäpalveluihin.

Postin rahtikirja sähköistyy. Ensimmäinen vaihe muutoksessa käynnistyy 4.6., jolloin otamme käyttöön sähköisen rahtikirjan perinteisen paperisen rahtikirjan rinnalle. Suurin käytännön muutos sekä lähettäjälle että vastaanottajalle on se, että kuittaus tapahtuu kuljettajan mukana olevalle tiedonkeruulaitteen ruudulle ja sähköinen kuittaustieto otetaan käyttöön skannatun rahtikirjan rinnalle. Tässä vaiheessa emme vielä poista paperista rahtikirjaa, mutta siihen ei enää oteta allekirjoituksia eikä siihen kirjata mahdollisia matkan aikana tapahtuvia poikkeamia, vaan kaikki tieto välitetään sähköiselle rahtikirjalle   kuljettajan mukana olevan tiedonkeruulaitteen avulla.

Oikea-aikaisilla ja oikeilla tiedoilla tarjoamme palvelulupauksen mukaista ja asiakkaan kanssa sovittua palvelua

Alussa haluamme varmistaa, että sekä asiakkaamme että oma henkilökuntamme oppivat uuden tavan toimia ja oppivat käyttämään uusia laitteita ja seurantavälineitä, jotta kaikki saavat niistä jatkossa suurimman mahdollisen avun ja hyödyn. Rahtikirjan sähköistyessä asiakkaan tekemä sähköinen kuljetustilaus ja sen tietojen oikeellisuus korostuvat ja siksi toivommekin, että tilausvaiheessa kiinnität asiakkaana huomiota erityisesti haluamiisi lisäpalveluihin.

Hyödyt asiakkaalle palvelun digitalisoitumisesta ovat merkittävät:

  • tekniikka varmistaa ihmisten toimintaa: laatu paranee, kun inhimilliset muistinvaraiset virheet ehkäistään; tilattu palvelu, lisäpalvelut ja muutokset matkan aikana näkyvät sähköisessä muodossa ja samalla palvelulupaus ja palvelun tarkkuus täsmentyvät
  • kaikki lähetystiedot – myös matkan aikana tehdyt muutokset ja allekirjoitukset – tallentuvat sähköiseen arkistoon ja ovat seurattavissa nykyiseen tapaan
  • sähköinen rahtikirja, jossa ei matkan aikana ole tapahtunut muutoksia, on toimitustietoineen nähtävissä kirjautuneen asiakkaan seurantajärjestelmässä tunnin kuluessa toimituksesta
  • koko toimitusketju on sähköinen: seuranta ja raportointi helpottuvat, nopeutuvat ja tarkentuvat.

Miten rahtikirjan sähköistyminen etenee

Syksyn 2018 aikana kehitämme kuljetuksen aikana lähetystietoihin tehtävien lisämerkintöjen keräämistä ja tehostamme samalla omia prosessejamme. Paperiset rahtikirjat jäävät historiaan ensi vuoden aikana. Toivomme, että asiakkaamme ovat tuohon mennessä siirtyneet tilaamaan rahtipalvelun sähköisesti ja lähetysten kuljetusyksiköt eli kollit on merkitty lähettäjän toimesta yksilöivillä kollitunnisteilla. Näin pystymme yhä paremmin ohjaamaan ja suunnittelemaan myös jakelureittejä saadun sähköisen tiedon pohjalta ja kolliseurannalla varmistamaan parhaan laadun läpi kuljetusketjun. Tämä parantaa merkittävästi palvelukykyämme, mistä hyötyvät sekä lähettäjä- että vastaanottaja-asiakkaat.

Mikäli tilaat vielä rahtipalvelun puhelimella tai sähköpostilla ja täytät rahtikirjan käsin

Säästä ja ota ilmainen kuljetusten tilauskanava Posti SmartShip käyttöösi tästä. Näin saat myös kaikki sähköisen rahtikirjan tuomat edut ja vältyt ylimääräiseltä palvelumaksulta, jonka perimme yritykseltäsi nyt, kun tallennamme tilauksen puolestasi järjestelmään. 

Tutustu rahtipalveluun tästä!

 

Aiheet: Logistiikka, Tiedotteet

Tilaa päivitykset sähköpostiisi!