Kaikki artikkelit Palaa: Posti.fi
Postin PKS-terminaali

Heinäkuussa valmistunut Vantaan Viinikkalan jättiterminaali on uusin esimerkki Postin vahvoista investoinneista rahtiliikenteen palveluihin. Terminaalin kautta kulkee toimituksia yrityksille, kuluttajille ja työmaille.

Digitaalisuus tuo nopeutta ja tieto kulkee läpi koko toimitusketjun

Talouskasvun ja digitalisaation kiihdyttämä kauppa luo paineita yhä nopeammille tavaravirroille. Ennen kaikkea kasvaa asiakkaiden tarve saada lähetykset yhä nopeammin ja läpinäkyvästi perille. Ja mitä nopeammin asiakkaan tavara on perillä, sitä nopeammin yritys saa myös laskutuksen käyntiin.  

Digitaalisuus vauhdittaa myös Postin uuden terminaalin toimintaa ja logistiikkapalveluja. Uusinta tekniikkaa hyödynnetään kaikin mahdollisin tavoin. Digitaalisella järjestelmällä ohjataan kaikkea toimintaa ja liikkumista terminaalin alueella. Järjestelmä tunnistaa ajoneuvot portilla ja ohjaa ne ennalta suunnitelluille laitureille. Tavaranohjausta pystytään näin dynaamisesti muokkaamaan volyymin mukaan.

Terminaaliin on asennettu satoja kameroita, joiden mahdollisuudet eivät rajoitu pelkkään valvontaan. Ne voivat toimia tulevaisuudessa viivakoodinlukijoina, mikä mahdollistaa terminaalin sisällä kulkevan lastin automaattisen seurannan ja lajittelun.

Paperilaput ja pahvikyltit historiaan

Asiakkaille Viinikkalan terminaali merkitsee nopeutta ja luotettavuutta. Ohjausjärjestelmän ansiosta tiedetään ennakkoon ja reaaliajassa, mistä tavaraa terminaaliin tulee ja mihin se menee. Terminaalissa ohjataan saapuva ja lähtevä tavara oikeaan paikkaan sähköisiä näyttöjä hyödyntäen.  

Automatisoitu prosessi nopeuttaa toimintaa ja parantaa laatua vähentämällä inhimillisten virheiden mahdollisuutta.

Viinikkalassa jokaisella 155 lastaus- ja purkulaiturilla on digitaalinen näyttö. Sähköisiltä näytöiltä löytyy kaikki tarvittava tieto, joten paperilappuja ei enää tarvita.

Kapasiteettia pitkälle tulevaisuuteen

Asiakkaille Viinikkalan PKS-terminaali merkitsee sujuvampia tavaravirtoja ja pitkälle tulevaisuuteen riittävää kapasiteettia. Uusi 26 000 neliömetrin terminaali korvaa Postin nykyiset terminaalit Helsingin Veturitiellä, Vantaan Virkatiellä ja Tuusulan Huurrekujalla.

Uuden terminaalirakennuksen muoto on materiaalivirtojen läpimenon kannalta optimaalinen, mikä helpottaa myös kuljettajien työtä.

Myös tavallista pitemmät tai hankalan kokoiset lähetykset siirtyvät terminaalista sujuvasti eteenpäin. Kansainväliset yksiköt puretaan terminaalissa ja terminaalissa on tarvittaessa myös käytössä tullin alue.

Turvallisuus ehkäisee toimituskatkoja

Terminaalissa on panostettu merkittävästi yleiseen turvallisuustasoon. Kaikki lastaus- ja purkuvaiheet taltioidaan kameroiden avulla. Käytössä on kulunvalvonta ja ajoneuvojen rekisteritunnistusjärjestelmä. Suurten lähetysten käsittely tapahtuu sään suojassa kaikkina vuodenaikoina.

Joka lohkossa on hätäsuihkuja ja viemärit ovat suljettavia kemikaalionnettomuuksien varalta. Tarkasti valvottua työturvallisuutta lisäävät esimerkiksi liikennejärjestelyt rakennuksen ulkopuolella, jossa jalankulku alueella tapahtuu kulkusiltaa pitkin.

Liikenteellisesti Viinikkala sijaitsee optimaalisesti ruuhkaisimman pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Kaikille valtateille on lyhyt matka. PKS-terminaalin läheisyydessä on myös Postin yli 60 000 neliön kokoinen palveluvarasto sekä Postin logistiikkakeskus, jossa lajitellaan päivittäin noin 100 000 pakettia.

Tietoja terminaalista:

  • Sijainti Vantaan Viinikkalasssa K3 Logistics -alueella Suokalliontiellä Kehä III:n ja Helsinki-Vantaan lentokentän välissä.
  • Otettu käyttöön heinäkuussa 2018
  • Yli kolme jalkapallokenttää: terminaalin pituus noin 450 metriä, leveys 56 metriä ja yhteensä noin 26 000 neliömetriä.
  • 155 purku- ja lastauslaituria. Katettu kuormaushalli, jossa viisi sivulastauslaituria. Suurten lähetysten lastaus ja purku sään suojassa.
  • Terminaali työllistää noin 300 henkilöä, joista pääosa on kuljettajia.
  • Käyttötarkoitus erityisesti pääkaupunkiseudun varastoista ja satamista lähtevien tavaravirtojen yhdistely kotimaan jakelua varten. Terminaalirakentamisessa on varauduttu pakkasvaraston ja viileäterminaalin käyttöönottoon myöhemmässä vaiheessa.
  • Terminaalin kautta kulkee rahtia noin 5 700 lavaa päivässä.
  • Rakentaja YIT

 

Tutustu rahtipalveluun tästä!

 

Aiheet: Logistiikka

Tilaa päivitykset sähköpostiisi!