Kaikki artikkelit Palaa: Posti.fi
7.6.2017

Paula Nurmi mittaa kahvia keittimeen Kerttu ja Olli Simolan keittiössä. Hän on toiminnan ihminen ja oikea aarre, kuten Kerttu kuvailee. Paula työskentelee Posti Kotipalveluissa henkilökohtaisena avustajana, joka huolehtii asiakkaiden arjen sujumisesta.

- Työ on monipuolista ja jokainen päivä on erilainen. Huolehdin pyykeistä, tiskaan, autan kaupassa ja lääkärillä käymisessä ja laitan ruokaa. Tärkeää on, että tulemme asiakkaan kanssa juttuun ja luotamme toisiimme, Paula kertoo.

Simolat kuulivat mahdollisuudesta henkilökohtaiseen avustajaan Aivoliiton kurssilla.

- Kurssin johtaja ihmetteli, miksei meillä ole kotona apua. Hän selvitti, mitä kuntamme voisi järjestää, ja niin saimme päätöksen avusta, Olli kertoo.

henkilokohtainen apuLastenkin huolta helpottaa, kun he tietävät, että Paula on auttamassa vanhempia joka arkipäivä. Pienilläkin asioilla voi olla arjessa iso vaikutus.

- Kerran vaihdoin vanhaan gramofoniin neulan, jotta pääsimme kuuntelemaan Ollin levyjä. Myös linnunpönttö laitetiin puuhun ikkunan eteen. Isommat pyörät rollaattorissa auttoivat ulkoilussa ja suurempi ovisilmä tuo turvallisuuden tunnetta, Paula kertoo esimerkkejä yhdessä toteutetuista ideoista.

Henkilökohtaisen avun ja esteettömän kodin myötä Simolat voivat asua omassa kodissa.

- Ei tarvitse muuttaa palvelutaloon, kun Paula katselee, kuinka me pärjäämme. Arvostamme avustajan pysyvyyttä. On todella hyvä, että kotipalveluihin panostetaan. Toivomme Posti Kotipalveluille niissä menestystä, Olli ja Kerttu hymyilevät.

Paulaa ei koskaan harmita lähteä töihin, koska asiakkaat ovat hänestä mahtavia.

- Kun he kiittelevät avusta, sanon, ettei tarvitse kiittää. Tämä on se homma, jota haluan tehdä.

 

Katso Kotipalveluiden avoimet työpaikat täältä.

Lue lisää kotipalveluistamme

  Tutustu
 

Aiheet: Kotipalvelut

Tilaa päivitykset sähköpostiisi!