Kaikki artikkelit Palaa: Posti.fi
16.4.2020

Koronakriisi on herättänyt meidät näkemään uudella tavalla yhteiskunnan arjen ja perustoimintojen pyörittämisen tärkeyden. Se, mikä tuntui tammikuussa itsestäänselvyydeltä, on muuttunut välttämättömyydeksi, jotta yhteiskunnan pyörät pyörivät myös tänään kriisin keskellä.

Poikkeusoloissa me ollaan arjen sankareita kaikki - kun oikein silmiin katsotaan. Arjen tärkeitä puurtajia voisi nimetä vaikka kuinka paljon, heitä ovat esimerkiksi hoitajat, siivoojat, poliisit, maataloustuottajat, elintarviketyöntekijät, kauppojen työntekijät, kuljettajat ja postinjakajat. Heistä moni joutuu päivittäin tekemään töitä myös jatkuvan tartuntariskin alla.

***

Tuhannet postilaiset ovat venyneet viime viikkoina, jotta postin ja lehtien jakelu, pakettitoimitukset, tavarakuljetukset, ruoka- ja ateriakuljetukset ja monet muut palvelut toimivat myös poikkeuksellisen haastavassa tilanteessa.

Digitalisaatio on viime vuosina vähentänyt Postin perinteistä tehtävää paperipostin jakelijana. Korona kiihdyttää sähköisen viestinnän kehitystä, mutta samalla pandemia on kuitenkin todistanut, että postilaisilla on kriittisen tärkeä rooli tavaroiden, pakettien, aterioiden ja uusien palvelujen toimittajana sekä dataan perustuvan tiedon välittäjänä.

Ennen pääsiäistä kauttamme kulki yli miljoona pakettia viikossa, yhtä paljon kuin joulun huippusesongissa. Myös kotiinkuljetusten määrä on moninkertaistunut ja ruuan verkkokaupan tilaukset ovat kasvussa. Postilaiset huolehtivat kriisin aikanakin aterioiden toimituksista sairaaloihin, päiväkoteihin, palvelutaloihin ja kouluihin yli 100 kunnassa. Kotiaterioitakin viedään vanhuksille yli 50 kunnan alueella.

Kotiin jääminen ja liikkumisrajoitukset ovat vaikuttaneet siihen, että suomalaiset lähettävät toisilleen paketteja merkittävästi enemmän kuin ennen. Tiettyinä päivinä kasvua on ollut jopa +80 %. Muistaminen kirjeellä tai paketilla on hieno ja lämmin ele, joka koskettaa saajaa ihan eri tavalla kuin WhatsApp-viestit tai tekstarit. Kokeilkaa, niin huomaatte eron!

Pakettien suuren määrän ansiosta olemme voineet toistaiseksi työllistää enemmän mm. kuljettajia pakettijakelussa. Koemme hyvin tärkeäksi, että lähetysten kotiinkuljetuksilla voimme helpottaa asiakkaidemme kotona oloa. Olemme avanneet myös uusia väliaikaisia pakettien noutopisteitä.

***

Paperilehdille ja tiedonvälitykselle on suuri tarve kriisiaikana. Olemme hyvin tyytyväisiä, että voimme tukea tätä median tärkeää tehtävää: Postin postinjakelun laatu on palautettu hyvälle tasolle viime syksyn lakon jäljiltä. Päiväjakelussa maaliskuussa yli 99 prosenttia lähetyksistä jaettiin oikea-aikaisesti ja sanomalehtien varhaisjakelussa laatu on parempaa kuin vuosiin.

Parannus saatiin aikaan mm. lisärekrytoinneilla ja korjaamalla puutteita asiakaspalautteiden perusteella. Lisäksi korona-valmiutta on kohotettu yhdessä lehtitalojen kanssa. Myös työntekijät ovat hyvin sitoutuneita työhönsä. Postilaisten työllä on nyt iso merkitys.

***

Jos koronakriisi pitkittyy, se iskee vääjäämättä myös Postiin ja koko Suomen kuljetussektoriin. Näemme kuljetusmäärän vähentymisen merkkejä jo palvelualan, teollisuuden sekä rakentamisen toimialoilla, millä on iso vaikutus varsinkin rahdin ja sisälogistiikan palveluiden kysyntään.

Kuljetus- ja logistiikka-alan järjestön SKAL:n ”koronabarometrin” mukaan lähes viidennes kuljetusyrittäjistä pelkää koronakriisin voivan johtavan konkursseihin kuljetusten määrän hiipuessa. Posti kantaa suurta huolta koronan seurauksista, sillä rahti ja pakettikuljetuksemme työllistävät omien 1 600 työntekijän lisäksi yli 400 paikallista kuljetusalan yrittäjää.

***

Päivittäisten palvelujemme ja huoltovarmuuden ylläpitämisen lisäksi Posti kantaa yhteiskuntavastuutaan osallistumalla erilaisiin hankkeisiin. Olemme esimerkiksi mukana Helsinki apu -projektissa, jossa varmistetaan ruokahuolto ikäihmisille. Olemme lainanneet Helsingin kaupungin käyttöön sähköskoottereita, joilla Helsingin seurakunnan työntekijät ja vapaaehtoiset auttajat kuljettavat ruokakassit yli 70-vuotiaille kotiin. Postilla on ilo olla myös mukana hyväntekeväisyyshankkeessa, jossa viemme perille yrityskäytöstä poistettuja tietokoneita lahjoitettavaksi koululaisille.

Kiitos luottamuksesta, suomalaiset. Pidetään yhdessä huolta Suomesta. Yhdessä selviämme myös koronasta.

Blogin kirjoittaja on Postin yhteiskuntasuhdejohtaja Timo Anttila.

Aiheet: Blogi, Ympäristö ja vastuu

Tilaa päivitykset sähköpostiisi!